Kaikki on edennyt ihan hienosti. Maha kasvaa, ja olo on hyvä. Mutta ajoittain huoli nostaa päätään; onko kaikki hyvin? Onhan kaikki hyvin?
Tänään neuvolassa sydänäänien löytäminen kesti pitkään. Jonkin aikaa odottelimme, ja neuvolan täti oli etsiessään kannustava. Kertoi, kuinka yleensä vauvat majailevat oikealla puolella. Ei löydy oikealta. Siirrytään vasemmalle, poikkeus vahvistaa säännön, sanoo täti. Alkaa jo ahdistamaan, mutta vielä hetken olen reipas. Pyörittää doppleria mahan päällä ja alkaa jo ahdistamaan kunnolla. Entä jos lyhyet huolestuneisuuteni ovatkin olleet aiheellisia? Kiertää ja tutkii, ja ei löydy, nyt alkaa jo itkettämään. Mies tulee viereeni ja ottaa kädestä. Silloin viimein löytyy maailman helpottavin ääni. Vahva syke, ja pienemme halusi vain leikkiä kuurupiiloa. Minua ei tökitä. Menen piiloon. Pitkään ei viihtynyt kuunneltavana, vaan jatkoi kuperkeikkojen heittämistä muualla päin vielä tilavaa yksiötään. Kuulemme vielä muutaman viuhahduksen, mutta leikit oli jo käynnissä.
Kuinka avuttomaksi voikaan tuntea olonsa. Miten voimattomaksi, avuttomaksi ja kykenemättömäksi tilanteessa, jossa voit vain toivoa kaiken olevan hyvin. Että pieni voisi hyvin ja jatkaisi kasvuaan ja kehittymistään nyt ja edelleen.
Kävelimme neuvolasta pois käsi kädessä. Pieni ihminen, kasva sinä vain, ja jatka leikkiäsi. Me tehdään parhaamme, että sinulla olisi kaikki hyvin. Ja potki välillä oikein kovasti, jotta tietäisimme jo piakkoin sinulla olevan kaiken hyvin.
Don't worry :)
VastaaPoistaMä tunsin ekan potkun rv17+ (jota ihmettelin kyllä suuresti!) ja seuraavan vasta viikon päästä siitä. Ja sitten meni vielä pitkän aikaa, että liikkeitä alkoi tuntua päivittäin ja se vaati usein makoilua aivan hiljaa ja keskittyen. On paljon ihmisiä, jotka tuntee ekat liikkeet vasta puolenvälin jälkeen.
Ja kannattaa varautua myös siihen, ettei sellaista kaikkien kuvailemaan hipsuttelua tunnu ollenkaan. Mulla ekat liikkeet tuntui vähän kuin luunapeilta, ja siitä ne sitten pikkuhiljaa voimistuivat. Mitään hentoisia liikkeitä en tuntenut ollenkaan, ja syyllinen oli ilmeisesti etuseinässä ollut istukka.
Juuri näin, kuin Jadekivi kirjoitti. Tiedätkö onko istukka edessä? Ja niitä liikkeitä on oikeasti vaikea tajuta, että nämä on nyt sitä.
VastaaPoistaMinä tunsin esikoisesta vasta reilusti +20 viikolla, en vaan ollut ymmärtänyt, että ne ovat liikkeitä. Tästä toisesta sitten noin 15 viikolla ensimmäiset, mutta kyllä niitä sai alkuun aina odotella ja tunnustella ja tunnustella ja odotella ja miettiä, että apua nyt se ei ole liikkunut, onko kaikki hyvin.
Minä tunsin liikkeet samanlaisina Jadekiven mainitsemina pieninä luunappeina. :)
Kyllä se siitä, kärsivällisyyttä! :)
Minulla pitäisi olla istukka takana. Pari iltaa sitten tunsin jotakin kivuttomia nipistyksiä, mutta ne nyt saattoi olla vaan jonkin lihaksen rentoutumisnykinää tai jotakin muuta epämääräistä.
VastaaPoistaSehän se, sen tiedostaa, että ei ole vielä mikään ongelma liikkeiden tuntemattomuus, mutta kun se ahdistus alkoi siinä pöydällä kasvamaan niin minkä teet. Nyt on taas ihan hyvä fiilis, kun on varmistuksen saanut siitä, että kaikki on kunnossa.
Maltti on valttia, mutta piru, kun sitä ei ole roppakaupalla tänne lahjoitettu. ;)
Mulla oli muuten np-ultrassa istukka takana, mutta se oli rakenneultraan mennessä siirtynyt eteen, joten niinkin voi käydä ;)
VastaaPoistaMulla oli istukka edessä mutta silti tunsin aika aikaisin liikkeet ja melko selvästi. Mutta neuvolassa sai kyllä sydänääniä etsiä välillä melkokauan.. siis ihan loppuraskaudessakin, vaikka tunsin potkuja koko ajan ei sydän äänet niin vaan löytynyt.. Neuvolantäti joskus pyysi apua naapurihuoneen tädiltä joka sitten yleensä löysikin äänet heti..
VastaaPoista