Yökyöpeli

Klo 2:58 Herään vessaan, ja palaan  nopeasti takaisin sänkyyn. Yritän jatkaa unia, ei onnistu. Ikkuna on auki ja linnut ovat jo aloittaneet aamulaulunsa. Yksi sinnikäs laulaa rytmikkäästi, twiiuu-twiiuu-twiiuu-twiiuu, tauko, toisto, tauko, toisto. Se pureutuu tajuntaan. Ajatukset alkaa pyöriä, mutta yritän rentoutua; kuulostellaanpas, josko oikein rentoutuessa, ja jos laitan käden kummun päälle, tuntisin jo jotakin liikkeita. Nyt on kuitenkin jo rv 15, voisihan sitä hiljalleen jotakin tuntea. Ja kun oikein keskittyy, niin voihan sitä melkein jotakin kuvitella tuntevansa. Twiiuu-twiiuu-twiiuu-twiiuu. Minäpäs laitan tuon ikkunan pienemmälle. Onpas tuo mieskin levittäytynut, ja peittonsakin se on potkinut lattialle, nostetaanpas. Klo 3:13 No niin, uusi yritys, kun on hiljaisempaa. Syvä hengitys, hyvä asento, noin. Ajatukset pyörii, selkäpiissä tuntuu ikävä tunne, epävarmuusselkäranka. Viime viikko töissä, ei-ei-ei, nyt nukutaan, eikä ajatella töitä: 100, 99, 98, onkohan minulla nälkä? Viime viikko töissä.. Huoh. Minäpä kirjoitan ajatukseni auki, syön banaanin ja jogurtin ja yritän sen jälkeen uudelleen.

Klo 3:33 Siis viime viikko töissä. Mahakumpu on kasvanut jo melko isoksi. Helteet ovat saapuneet ja äitiysvaatteeni ovat enemmänkin vähän lämpimämpien kelien vaatteita. Päätin siis, että nyt loppuu piilottelu, ja tulen kaapista ulos. Pois isot paidat ja päälle naapurilta lainaksi saadut leggarit ja äitiysfarkkuhame yhdistettynä pitkään hihattomaan toppiin ja ohueen neuletakkiin, jotka eivät peittele kumpua mitenkään. Iloinen asiahan tämä on. Molempien vanhemmille on viimein kerrottu ja vaikka on vielä hyviä ystäviä, joita uutiset eivät ole tavoittaneet, on vain helpompaa jo töissäkin ja joillekin naapureille kertoa myös. Monet olivat noteeranneet jo kasvaneen vatsan, mutta on joukossa niitäkin, joille uutinen tulee silminnähden yllätyksenä.

Töissä tämä on kuitenkin tuonut eteensä toistuvasti ihmettelevän katseen; eikös sinun kouluun pitänyt.. Juu-u, minä lähden kyllä kouluun, ja ehdin, jos vain olo pysyy hyvänä, suorittamaan joitakin opintoja ensimmäisen jakson aikana ennen kuin jään äitiyslomalle. "Jaa, vai sellainen kuvio", ja tunnen kuinka kysyjän mielessä raksuttaa, onkohan käynyt vahinko? Ja mielessäni mietin: "Tämä ei ole vahinko! Tätä on toivottu jo pitkään, ja olin jo niin väsynyt toivomiseen, että hain myös siksi kouluun, jotta saisin muutakin ajateltavaa!" Ja vastaan: "Niin, kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, mutta katsotaan nyt, miten tämä tästä lähtee etenemään." En minä halua kertoa viime vuodesta, hoidoista ja niiden raskaudesta kaikille, mutta vahingoksi en halua ihmettämme luultavan. Matti on samassa firmassa ja tiedän, että hän ei halua kaikista asioista tiedettävän, ja ihmisethän puhuu. Mutta ei tätä vahingoksi saa luulla. Yritän antaa siis rivien välistä ymmärtää sen toiveen viime vuosilta, puhun suunnitelmasta A ja B ja kuinka tämä on positiivinen ongelma. Naiivina tuntuvat pitävän.

Ei minulla ole harhakuvitelmia siitä, että raskauden viimeinen kolmannes ja vauvan ensimmäiset vuodet olisivat  ruusuilla tanssimista ja helppoa kuin heinän teko. Ja että opintojen suorittamisen saa yhdistettyä helposti lapsenhoitoon. Tai että rahatilanne tulisi olemaan tulevina vuosina ehtä hyvä kuin se nyt on ollut. Takuulla on raskasta ja kaikkiin pieniinkin asioihin vaan menee aikaa moninkertaisesti enemmän. "Onkohan tuo nyt viisasta?" kysyi joku. No ei varmaan ole, mutta yritetään. Yrittänyttä ei laiteta. Mutta ihan selväähän on kumpi on etusijalla.

Ärsyttää. Miksi tämä vaivaa minua niin paljon? Sinänsä sillä ei ole mitään väliä, mitä ihmiset meistä ajattelevat. Tuntuu kuitenkin, että olen kertonut ehkä liikaa. Siksi selkäpiissä on ikävä tunne. Haluan ihmisten tietävän, että joskus asiat eivät ole helppoja, mutta en halua siitä joutua suorasanaisesti puhumaan. En oikein haluaisi enää kertoa kenelläkään uudelle töissä, ja toivon, että uutinen lähtee leviämään ihan itsestään nyt, kun monelle on jo kerrottu. Ei tarvitsisi itse selittää niin paljoa. Vaikka mukavaakin niitä uutisia on kertoa, jos vastaanotto ei herätä omituisia katseita ja huonoja kysymyksiä. Vastaanottavassa päässä on myös takuulla sellaisia, joille uutisen vastaanottaminen ei ole helpointa. Myös siksi haluaisin, että tämä nyt saavuttaisi nopeasti kaikkien sellaisten korvat, joiden se nyt tarvitsee kuulla, niin voi keskustella ihmisten kanssa edelleen  muistakin asioista.

Selkäpiin ikävä tunne alkaa kirjoittamisen myötä kuitenkin hiljalleen helpottaa. Kokonaan solmu ei ole lähtenyt avautumaan, mutta ehkä se siitä. Banaani ja jogurtti toisaalta eivät poistaneet nälkääni  kokonaan. Täällä on valoisaa ja kaunista kuin vain kesäaamuna ennen viittä voi olla. Klo 4:41 Haen kirjan, ja menen vielä leivän tekoon alakertaan, ja koitan sen jälkeen nukkua vielä hetken. Jokohan linnut ovat saaneet aamutoimensa tehtyä ja lentäneet kohti aikaisia matoja?