tiistai 14. tammikuuta 2014

Kaksi kuukautta

Poikamme Anton Milo Olavi syntyi 13.marraskuuta suunnitellulla sektiolla. Siitä on nyt kaksi kuukautta, ja tuntuu, että aika menee kuin siivillä. Monesti minulla on ollut mielessäni tänne kirjoittaa, mutta ajan löytäminen on ollut vaikeaa, vaikka kalenterin olemme ylimääräisestä ohjelmasta pitäneetkin vapaana. Lisäksi minulla on ollut vaikeuksia miettiä mitä edes voisin sanoa. Kuinka kuvata näitä ensimmäisiä viikkoja pienen ihmeemme kanssa, joka on muuttanut elämämme kokonaan?



Kertoako Antonista ja täyttää blogin kuvilla niin materiasta kuin niistä sadoista otoksista, joita olemme pikkuisesta jo ottaneet? Kuvatako normaalia päivää, ja kuinka olemme saaneet asiat pyörimään arjessamme? Vai kertoako siitä suuresta rakkaudesta, jota tuntee tuota pientä ihmistä kohtaan? Kenties voisin kertoa kuinka Anton on kasvanut ja neuvolakäynnit ovat menneet, ja höystää sitä omalla sairaalakokemuksellani ja lääkärien lausunnoilla. Tai siitä, millaisia muutoksia tämä kaikki uusi on tuonut meidän parisuhteeseen. Vaihtoehtoja ja lähestymistapoja on niin monia, että en ole osannut päättää. Toisaalta on tuntunut, että minulla ei ole ollut riittävästi sanoja asian esittämiseen sellaisella taidolla, jota tämä vaatisi. Siksikin olen ollut hiljaa.

Ei minulla vieläkään ole käytettävissäni punaista lankaa, oikeaa lähestymiskulmaa eikä riittävän suuria adjektiiveja, mutta huono omatunto kirjoittamattomuudesta on jo liian kova. Lisäksi blogiystäväni otti minuun jo yhteyttä vanhan sähköpostiosoitteen kautta ja tiedusteli onko kaikki varmasti hyvin. On siis korkea aika jotakin saada sanottua. Jatkossa haluan kyllä kertoa monistakin asioista tai yrittää avata ajatuksiani ja tuntemuksiani näistä pohtimistani näkökulmista lähtien, mutta sen aika ei vaan taida olla vielä. Ajatuksien pitää ensin muhia ja kypsyä. Ajan kulua.

Ehkäpä lähden nyt vain liikkeelle siitä, että meillä on kaikki hyvin. Sektio meni hyvin ja toivuin siitä nopeasti, ja Anton on kasvanut hienosti ensimmäisten kuukausiensa aikana. Hän on suurimman osan aikaa varsin tyytyväinen vauva, kunhan ruokaa on tarjolla usein ja lämmin syli on aina hänelle valmiina. Pieni ihminen, joka on meille koko maailma, ja odotamme innolla sitä, kun saamme nähdä hänen kasvavan ja oppivan uusia asioita.