Ensimmäinen kolmannes

Aika kuluu edelleen hitaasti, vaikka viime viikkoina onkin ollut mielekästä tekemistä esimerkiksi jääkiekon parissa. Huomenna siirrymme ensimmäisen kolmanneksen viimeiselle viikolle, keskenmenoriski laskee viikon 12 jälkeen huomattavasti ja maanantaina on kauan odotettu niskaturvotusultra. Verikokeissa seulaa varten kävin jo viime viikolla. Keskiviikkona on ensimmäinen neuvolalääkärin aika, en kyllä muista edes miksi minulle sellainen aika annettiin. Eiköhän se selviä sitten viimeistään silloin.

Viime viikonloppuna kävimme Varkaudessa kertomassa Matin perheelle uutisia, ja ne otettiin ilahtuneina vastaan. Isovanhemmille emmekä omia häitään suunnittelevalle Matin siskolle vielä kertoneet, mutta ehkä jo seuraavalla kerralla. Haluaisin päästä nopeasti kertomaan myös minun perheelle, mutta viikonloppumenojen ja Matin töiden vuoksi emme pääse lähtemään Jyväskylään vasta kuin kesäkuun ensimmäisenä tai toisena viikonloppuna. Hyvähän on se, että siihen mennessä ehdimme käymään hakemassa varmuuden asioiden hyvästä etenemisestä ultrasta, jonka jälkeen voi tosissaan turvallisin mielin sitten kertoa. Tuntuu vain hölmöltä, että on muita ihmisiä jotka tietävät asiasta ennen omaa perhettä. Jos välimatka olisi lyhyempi, olisi tilanne toki helpompi.

Laitoin toissapäivänä kouluun menemään vahvistuksen opiskelupaikan vastaanotosta. Ilmoittauduin samalla läsnäolevaksi syksyllä, mutta laitoin poissaolojakson ensi keväälle. Olenpahan ilmoituksen siitä tehnyt nyt, ja jos siltä tuntuu ja vauvamme vain nukkuu ja mukeltaa kiltisti alusta lähtien ja tuntuisi, että jotakin haluaisin keväälläkin suorittaa, voi sen valinnan muuttaa vielä tammikuun alkuun asti. En voi edelleenkään olla riemuitsematta hyvästä onnestani, kaikki menee niin hyvin, että välillä on pakko suorastaan nipistää itseään. Asioilla on todellakin tapana selvitä, tavalla tai toisella - tai minun tapauksessani molemmilla. :) Tarjotaankoonkohan minulle vielä kohta uuttaa työpaikkaa tai - tehtävääkin tai jotakin supermielenkiintoista projektia? Ensi viikolla olen varannut palaveriajan henkilöstökoordinaattorimme Ninan kanssa, jotta voimme alkaa tekemään opintovapaasopimuksia. Varasin ajan vasta ensi viikolle, jotta ehdimme ensin ultrassa käymään. Tuosta ultrasta on tullut ehdottomasti suuri vedenjakaja, kilometripylväs, kaiken ratkaiseva ja kaiken kertova välietappi, jota odotetaan kuin kuuta nousevaa ja jonka jälkeen voi - toivottavasti - rennoin mielin alkaa paljastamaan mahan vilkuilijoille ja muille syitä kasvavalle keskivartalolihavuudelle. Kaikki odottaa ultraa: jos kaikki on kunnossa, muuttuuko silti laskettu aika, vaikuttaako se äitiysvapaan ajankohtaan, vasta sen jälkeen voi tehdä opintovapaasopimuksen tarkkoine ajankohtineen, ja vasta sen myötä voi tehdä aikuisopintotukihakemuksen, sopia kesälomien ajankohdat, miten jään töistä pois ja mitä sitä ennen pitäisi tehdä, jne.

Aika ensimmäisen kolmanneksella on siis kulkenut hitaasti. Kelien ollessa kauniit ja elämän hymyillessä kaiken kaikkiaan ei asiaa voi kuitenkaan kauhean huonona asiana pitää. Tarvitseeko sen ajan aina juostakaan? Välillä on ihan mukavaa vaan pysähtyä ja ihastella maailmaa, kuinka ihmeellinen se pienin silmin tulekaan olemaan, kun se isomminkin silmin on varsin mukava nähtävyys. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.