What's not to like?

Raskausaikani lähestyessä loppuaan halusin miettiä asioita taaksepäin. Luin jo aiemmin aiemmat tekstini tältä vuodelta ja jonkin verran myös vanhan blogini puolelta, mutta vain tämän vuoden alkuun asti. Viime syksyn alhoon en ole vielä halunnut palata, mutta ehkä senkin aika vielä tulee. Tänä aamuna ajatukset lähtivät liikkeelle siitä, että halusin ihan miettimällä miettiä asioita joista en ole pitänyt raskaudessa. Ikäänkuin valmistautuakseni tämän ajan päättymiseen tulevana keskiviikkona. Lista "ei-pidettävistä" asioista jäi vain aika lyhyeksi.

Olen nauttinut raskausajastani todella paljon. Jo alkuraskaudesta sitä alkoi pysähtelemään peilien edessä ja silittelemään kasvavaa kumpua, joka varsinkin iltaisin oli aikamoinen. Hymyilytti joka kerta. Mahan kasvaessa tämä ei ole loppunut. Näinä viimeisinä viikkoina olen pysähtynyt samojen peilien eteen ja ihastellut, että tällaiseksi se maha sitten kasvoi - eihän tämä ole vielä edes suuren suuri. Jotkut tutut ovat olleet kasvaneesta mahasta monta mieltä - "valtava" ei ole ollut vieras sana. Olkoot mitä mieltä ovat, minusta se olisi voinut kasvaa vieläkin suuremmaksi. Kelien viiletessä kasvanut maha aiheutti ongelmia takkien valinnan kanssa. Minulta löytyi kuitenkin itseltäni villakangastakki, jonka ostin jo ennen häitä joskus neljä vuotta sitten. Muistan takin ostamisen - seisoin kaupassa ja levittelin takin helmaa haaveissani; tämän alle mahtuisi sitten myös maha. Ja niin sinne mahtui, ja onneksi takkiin ei ollut ajan hammas vielä niin pahasti puraissut, ettei sitä olisi voinut käyttää. Välikausitakkini helma on myös kellomaisen laaja, ja loppuun asti näillä takeilla on selvitty. Hieman saattaa tämän helman alta paita vilahtaa, kun napit eivät ole menneet enää ylintä lukuun ottamatta kiinni, mutta ei se minua ole haitannut. Ja miehen takeilla on ollut ihan hyvä käydä lenkeillä. Tyyli ennen kaikkea...

Vaateongelmista voisin siis yrittää marmattaa, mutta en voisi tehdä sitä täysin sydämin. Olen ostanut käytettynä äitiysvaatteita, saanut lainaan joitakin vaatekappaleita sekä joitakin oikeasti mieluisia äitiysvaatekappaleita olen hankkinut uutena. Näitä äitiysvaatteita yhdistelemällä normaaleihin vaatteisiini olen selvinnyt ihan hyvin koko raskausajan. Toki, valinnan varaa ei ole ihan niin paljon ja uusia vaatteita on ollut ihan turhaa kaupasta haaveilla, mutta onpahan jäänyt säästöön nekin rahat - tai siis, olen voinut käyttää ne johonkin muuhun.. Ja toisaalta, aikalailla samoihin vaatteisiin sitä tulee pukeuduttua ihan ei-raskaana ollessaankin. Mukavaa on kuitenkin ajatella joulun jälkeisiä alennusmyyntejä, niistä saatan itselleni ostaa jotakin ihan uutta päällepantavaa, riippuen toki siitä, miten tästä raskaudesta kroppa palautuu. Olen kerännyt raskauden edetessä kaapistani pois kaikki vaatteet, jotka eivät ole mahtuneet päälle, ja tarkoitus on palauttaa sinne vain ne vaatteet, joita oikeasti tulee käytettyä. Tämä on siis minusta erinomainen tilaisuus poistaa sieltä viimein kaikki ne turhat "jos-joskus-vielä" vaatteet.

Painon nousu ahdistaa monia raskauden aikana. Minullekin on painoa tullut kymmenisen kiloa, mutta minusta se on pysynyt ihan hyvin aisoissa. Painoa kuuluukin tulla. Vähempikin olisi minulle riittänyt, olihan pohjalla jo painoa ihan riittävästi, mutta elämä on. Katsotaan sitten synnytyksen jälkeen mikä on tilanne ja tehdään asialle jotakin. Liikkeelle tekee joka tapauksessa jo mieli, joten eiköhän asiat tuon painonkin suhteen lähde etenemään, kun sen aika on. Ei oikein jaksa stressata mokomasta asiasta.

Ongelmia on kuitenkin tuottaneet jalat ja kengät. Kengät eivät oikein mahdu jalkaan. Kesän kuljin parilla kenkäparilla ja nyt kelien viiletessä tilanne ei ole kauheasti helpottanut. Onneksi kuitenkin joitakin jalkoihin mahtuvia kenkiä minulla edelleen on, vaikkakin ne helpoiten jalkaan saatavat - sisäsaumassa olevien vetoketjujen ansiosta - ja parhaiten jalkaan mahtuvat kengät ovat 7 sentin kiilakoroilla varustetut saappaat.. Toivon kuitenkin, että jalkani olisi kasvanut raskauden aikana yhdellä koolla, niinkin voi käydä, olen kuullut. Se helpottaisi kenkien hankintaa tulevaisuudessa, onhan kokoni ollut 35:n ja 36:n välistä. Tokihan, jos jalat ovat kasvaneet koolla, joudun luultavasti ostamaan monet uudet kenkäparit. Ja ihan luvalla. Tämä nyt ei voi olla ongelma muuta kuin kukkarolle! Ei siis voi valittaa.. Loppuraskaudesta jalat ovat väsyneet nopeasti ja sitten ne ovat olleet väsyneet vielä iltaisinkin. Parin tunnin ostosreissun aikana on hyvä päästä istumaan välissä. Pakko on ollut hidastaa tahtia. Ja kaupoissa ei jaksa olla ihan hirveän pitkään. Onko tämä nyt iso ongelma - ei ainakaan minun mielestäni. Matti on joinakin iltana antanut pienen jalkahieronnan, joka on tuntunut ihan hyvältä ja helpottanut väsymystä.

Ähinää ja puhinaahan tämä loppukolmannes on ollut. Tahti on hidastunut ja makuulta nouseminen vaatii enemmän työtä kuin normaalivartalon kanssa. Minua tämäkin on vain naurattanut. Matti minua auttelee silloin tällöin pystyyn tai sitten kellahtelen kupeen kautta pystyyn mitä mielenkiintoisimpien tekniikoiden avulla. Kumartelu on lisäksi loppuraskaudesta ollut epämiellyttävää. Kiroan lattialle pyykinpesun yhteydessä aina tippuvia sukkia ja sitä, että niitä on sitten pakko poimia. Ja edelliseen kappaleeseen lisäten, tämä kumartelun hankaluus aiheuttaa omat haasteensa kenkien jalkaan laittamiseen. On siis ihanaa päästä liikkumaan sitten hiljalleen normaalisti raskausajan jälkeen, mutta raskaus ja varsinkin tämän ähinän ja puhinan aika on niin lyhyt, että tämäkin on minusta ollut tärkeä osa raskauskokemusta. Naurattaa vaan oma kömpelyys.

Liikkuminen on jäänyt valitettavasti koko raskausaikana vähäisemmäksi kuin pyhästi ajattelin alkuaikoina. Sports Trackeristä juuri pari päivää sitten katseltiin lenkkien trendiä kuluneelta vuodelta ja hauskasti siinä näkyi viime keväältä alkanut kävelylenkkien lyheneminen ja vauhdin hidastuminen. Kävelyä on minulla hidastanut alavatsalle lenkkien aikana tulleet kivut, joihin kalliilla Anitan tukivyöllä en saanut mitään helpotusta, paremminkin päin vastoin. Ehkä en käyttänyt vyötä oikein, mutta se oli aivan turha kapistus minulle. Uimassa olisin voinut käydä enemmän, mutta no.. Siitä en voi syyttää kuin omaa laiskuutta - ja ihan (hyvin) vähän sitä, että en ole voinut pyörällä ajaa enää viime viikkoina. Uimahalli on pienen matkan päässä ja busseilla ei sinne oikein pääse. Iltaisin, kun auto on käytössä on jo väsyttänyt niin, että en ole lähtenyt - eli kuten sanoin, omaa laiskuutta ja tekosyitä. Tässä asiassa täytyy kuitenkin aktivoitua sitten raskausajan jälkeen, toki edelleen kuunnellen kropan asettamia rajoituksia.

Oikeasti epämiellyttävä raskausoire on ollut närästys. Sitä oli ensimmäisen kerran viime kesänä, ja koska se oli oikeasti kivuliasta eikä pelkästään pieni polte ruokatorvessa, en edes sitä tunnistanut närästykseksi. Pariin otteeseen närästyskipu aiheutti sellaiset ylävatsakivut, etten voinut liikkua. Kävin lääkärissä asian tiimoilta ja sain vaivaan lääkesuosituksen, jolla kivut myös helpottivat, ja vähitellen vastaavat närästyskivut jäivätkin kesän aikana pois. Nyt loppuraskaudesta närästys on vaivannut lähinnä iltaisin ja öisin. Herään siihen, että vatsasta nousee  mahahappoja kurkkuun asti, maku on paha ja polte on ikävän tuntuista. Näihin närästysvaivoihin auttaa ensiksi yöpöydällä pidettävä vesipullo, ja vieressä oleva Rennie-paketti.

Varsinkin alkuraskaudesta kuuli monien sanovan: "odota sinä vaan", "kyllä sitten näet" tai "kohta sitten tiedät". Jonkinlaista pelottelua, josta en pitänyt silloin enkä arvosta sitä edelleenkään. Ehkä suhtaudun asiaan erilailla, kun olen tätä odottanut ja toivonut pitkään - mene ja tiedä. Joka tapauksessa osaan arvostaa tätä siinä mielessä, kun tiedän ettei tämä ole itsestään selvyys, ei itselle eikä niin monelle muulle. Toisaalta uskon täysin, että olen päässyt helpolla. Ei ole ollut pahoinvointia, ei massiivisia mielialojen vaihteluita, hurjia himoja, univaikeuksia tai pahoja särkyjä. Minun raskausaikani on ollut helppo ja ihana, ja olen varma, että tulen kaipaamaan tätä aikaa. Mahan silittelyä, pikkuiselle höpöttelemistä ja mielialojen arvailuja potkujen perusteella, möyrinnän ja mahan heilumisen seurailua, hankintojen tekemistä ja suunnittelua, laittamista ja valmistelemista sekä haaveilua ja tuumailua. Sitä, kun Matti puhuu mahalle, silittelee ja pussailee. Yhdessä odottamista ja pitkäaikaisen toiveen toteutumista. Läheisyyttä, jännittämistä ja hassuja ajatuksia tulevasta. Ajatuksia, jotka toteutuvat - tai todennäköisemmin eivät. Tämä on ollut ihana ja ainutkertainen kokemus, josta olen ikuisesti kiitollinen, että olen sen saanut kokea.