Kiitollisuutta

Tänään on minun ensimmäinen virallinen äitiyslomapäiväni. Olo on siitä uskomattoman kiitollinen. Kohta meillä on jo pieni täällä meidän kanssa tuhisemassa.

Eilen oli viimeinen - ja ainoa - tenttini yhdistettynä ryhmätyönä pidettyyn esitelmään ja siihen liittyvän raportin palauttamiseen. Kaikissa näissä  - ja sitä ennen monissa muissa tehtävissä ja luettavissa artikkeleissa - oli melkoinen työ, ja eilen illalla tuntuikin, kun olisi ravistellut harteiltaan taakkaa pois. Pari viimeistä viikkoa ovat olleet työntäyteisiä ja väsyttäviä, ja eilen tuntui kirjaimellisesti siltä, kuin olisi tarvinnut ravistella ja puhallella sitä kaikkea pois kehostani. Samalla tunsin oloni todella tunteikkaaksi; viimein tänne asti on päästy. Mietin, että pitäisikö tehdä jotakin merkittävää ensimmäisen äitiyslomapäiväni kunniaksi, mutta totesin tärkeimmäksi ottaa ihan rennosti - tänään ei ole pakko tehdä mitään.

Yhdysvaltalaisen luokkakaverini ansiosta huomasin, että laskettu aikamme on samaan aikaan kuin heillä vietetään kiitospäivää. Meillä on totisesti aihetta kiitollisuuteen, joten ehkäpä jatkossa teemme jotakin aina kiitospäivän kunniaksi. Tänä vuonna päätin vain muuttaa blogini ulkoasun kiitospäivän mukaiseen teemaan, ehkä se muistuttaa myös jatkossa siitä, kuinka meillä on paljon asioita, joista voimme olla onnellisia ja kiitollisia.

Hullut päivät

Katselen bussin ikkunasta Helsingin katuja. On niin kaunista, kun ruska on värjännyt puut ja aurinko ne värit vielä kirkastaa ihanaan loistoon. Ihmiset kävelee kaduilla, ja monilla on iso keltainen Hullujen päivien kassi matkassaan. En voi olla ajattelematta, kuinka erilainen olikaan viime syksy.

Lokakuussa 2012 aloitimme toisen koeputkihoitomme, oli harmaata ja kylmää, ja yritin piristää itseäni ostamalla jotakin mukavaa jokaisen lääkärikäynnin yhteydessä. Klinikkamme sijaitsi aivan Stockan vieressä, ja kätilön vinkistä lähdinkin sitten, ensimmäistä kertaa eläissäni, pyörähtämään Hulluilla päivillä. Ei ollut minun paikka ei, ja hetken kierrettyäni ja ruuhkasta ahdistuttuani lähdin aivan toiseen kauppaan, pieneen putiikkiin, jossa ei ollut ketään muuta minun lisäkseni. Halusin väriä kaiken harmaan keskelle, ja ostinkin sieltä ihanan Skunkfunkin mekon, joka on minulle epätyypillisen värikäs. Mekko oli joustamatonta kangasta ja tyköistuva -  siinä ei varauduttu mihinkään mahdolliseen tai mahdottomaan.

Palataan viime vuoden harmaudesta tähän syksyyn.. Olin koulun kahviossa torstaina työskentelemässä, ja minulle tuli juttelemaan jo graduaan tekevä kaveri, joka oli meitä kierrättämässä tutustumisviikoilla. Alkuun juttelimme hänen gradustaan ja opiskeluista yleensä, mutta sitten hän arasti tiedusteli, milloin meillä on laskettu aika. Ja kertoi siihen perään, että hänen vaimonsa oli juuri käynyt alkuraskauden ultrassa. Hänen silmistään näki sen onnen ja innostuksen ja toisaalta sen uuden alun kynnyksellä olemisen, johon minä - melkein äitinä - sain kokemuksen syvällä rintaäänellä vastata. Minä! Kohta jo äiti, saan jakaa kokemuksiani siitä, miltä tuntuu olla raskaana ja odottaa ensimmäistään. Ja tukea toista, sen saman kynnyksellä olevaa. Se tuntui aivan sanoinkuvaamattoman hienolta, mutta aivan hullulta yhtä aikaa.

Nyt, kun vuosi on kulunut ja nuo keltaiset Hullujen päivien kassit vain muistuttavat viime syksyn matalaakin matalammasta lennosta, en voi olla olematta maailman kiitollisin ihminen. Vaikka tänäkin syksynä on vastaan tullut surua, on elämän pohjasävy siitä huolimatta vain onnellinen, joka auttaa kohtaamaan myös nuo muut vastoinkäymiset.

Surua ja iloa

Huh, aika se vaan kuluu, maha kasvaa, potkusarjat pitkittyy ja väsymys lisääntyy. Koulua on nyt käyty kuukauden päivät ja se on osoittautunut yllättävänkin hyväksi ratkaisuksi raskauden viimemetreille. Jos vaihtoehtona on istua 8 tuntia päivässä töitä tehden toimistolla, niin otan tämän opiskelun ihan minä päivänä tahansa.. Minulla on luentoja puoli päivää maanantaisin ja torstaisin ja kokonainen päivä tiistaisin. Tehtäviä ja lukemista on toki ihan kokopäiväisen työn verran, mutta kun niitä voi tehdä kotisohvalta ja makuuasentoon menevästä nojatuolista käsin, niin niiden teko tuntuu ihan hyvältä.

Tämä viimeinen viikko on ollut muilta osin raskas, koska saimme perhepiiristä huonoja uutisia. Matin veli nukkui pitkän sairastamisen jälkeen pois maanantaina.. Tämä viikko on siis mennyt miestä ja miehen perhettä tukiessa, surressa omaa surua ja välissä yrittäen pysyä koulutehtävissä edes jotenkin mukana.

Raskaus etenee onneksi edelleen ihan hyvin ja tuleva pikkuinen onkin toiminut myös piristyksen lähteenä tässä surun keskellä, niin meille kuin myös muulle Matin perheelle.

Olen kerännyt isyyspakkausta Matille jo jonkun aikaa, ja olin ajatellut sen antaa vasta parin viikon päästä tai jopa vasta isänpäivänä. Joitakin asioita paketista jäi nyt puuttumaan, mutta päätin kuitenkin sen antaa jo tällä viikolla. Jotkin puuttuvat chilipähkinät ja muut pikkujut laitokselle ja paketin ulkoinen viimeistely tuskin haittaisi. Tässä kuvia parin viikon takaa, uudempia en sitten enää ottanutkaan.

 

 

Kuvien ottamisen jälkeen olin hankkinut pakettiin vielä pienen kylpyankan, ihanan neuleasun kokoon 58, Jari Sinkkosen Isäksi ensi kertaa -kirjan, jossa on isien kertomuksia isäksi tulosta ja pisteen i:n päälle eli Mazda 6 merkin automme perään. Ja nyt varmasti ihmettelette, että mikä ihmeen Mazda 6 -merkki ja mitä ihmettä sillä on tekemistä isyyspakkauksen kanssa.. Tarinahan merkkiin liittyen meni niin, että ensimmäisiä hankintojamme viime kevään plussauutisten jälkeen oli uusi auto. Matti tutki autoja pitkään ja useiden koeajojen, tuumailun ja harkitsemisen jälkeen päätimme hankkia pari vuotta vanhan Mazda 6 farmariauton. Matille tämä auto oli, tyypilliseen miesten tapaan hyvin tärkeä, mutta oi sitä päivää, kun hän huomasi puutteen muuten niin täydellisessä autossa. Auton perästä puuttui numero 6 Mazda:n perästä. Puuttuvaa merkkiä harmiteltiin ja mietittiin vielä viikkojenkin jälkeen. Ja huollossa, kun hän sen perään tiedusteli, ei uutta merkkiä ollut kuitenkaan heidän kauttaa helposti saatavissa.

 

Päätin hankkia uuden merkin tilalle, ja otin yhteyttä autoliikkeeseen, josta auto meille myytiin. Uusi merkki olisi heidän kauttaan saatavissa, mutta hintana olisi ollut 30€ ja toimituskulut Matkahuollon kautta. Ensiksi sain puhuttua toimituksen kirjekuorella, ja sen jälkeen aloitin pehmentämisen tuon hinnan tiputtamiseksi. Käytin kaikki naiselliset keinoni, ja puhuin siitä kuinka tärkeä tämä auto on miehelleni, kuinka tämä liittyi iloiseen perheuutisemme ja kuinka tämä lahja symboloi rakkauttani häneen. Lopulta automyyjä - joko heltyi tai ajatteli, että hän ei kestä enää kuunnella tällaista - lupasi toimittaa merkin minulle jälkitoimituksena ja ihan ilmaiseksi.

 

Paketti oli siis melkein valmis ja Matin nukkuessa päiväunia huonosti nukuttujen öiden korvaamiseksi, menin yläkertaan ja laitoin vain lahjanauhat paketin ympärille. Matin herättyä toin paketin alakertaan ja kerroin keränneeni hänelle tätä jo jonkin aikaa. Hän yllättyi ja ilahtui kovin, ei hän mitään tällaista ollut odottanut. Tutkimme sisältöä tavara kerrallaan ja tuumittiin yhdessä, mihin niitä sitten käytetään. Pakkauksen pohjalle olin laittanut Mazda 6:n merkin korurasiaan. Matti otti sen käteensä ja ilahtui "Oi, sinä olet hankkinut minulle.. Öö. Mitä sinä olet hankkinut?" "Onko se JYPin merkki?". Ei, ei se ole JYPin merkki. "Onko se, ONKO SE MAZDA KUUTOSEN KUUTONEN, oi! Sinä olet hankkinut minulle Mazda kuutosen kuutosen! Miten sinä senkin olet tehnyt?!?" Olin niin onnellinen, että paketti toi hieman iloa kaiken surun keskelle. Halailimme ja olimme lähekkäin, niinkuin paljon muutenkin tällä viikolla (ja aina), mutta tässä hetkessä oli jotenkin erityisen paljon rakkautta. 

 

Kyllä me tästäkin surusta yhdessä selvitään. Rakastamalla ja toisesta huolta pitämällä.

Back to School

Eilen oli ensimmäinen koulupäivä yliopistossa. Kaikki alkoi orientaatioviikolla, jonka huomasin melko nopeasti painottuvan erilaisiin juhliin ja bileisiin. Toisaalta eilinen ensimmäinen päivä oli erittäin mukava, vaikkakin melko rankka päivä - näin niinkuin raskauden viimeisen kolmanneksen kynnyksellä olevalle. Ensin aloitettiin kampuskierroksella - joka tuntui käytännössä loputtomalta rappusten ja käytävien sokkelolta. Onneksi saimme myös kampuksen kartan, joten eiköhän omat paikat löydy sitten, kun sen aika on. Tutustuimme kirjastoon ja kuntosaliin, ja toivottavasti molempiin tutustun tarkemmin tulevaisuudessa. Lisäksi dekaani piti tervetuliaispuheen, jossa korostettiin oman vastuun ottamista ja aktiivista osallistumista. Opiskelijoihin suunnattuihin suuriin odotuksiin en voinut kuin ajatella: minun tilanne on vähän eri kuin muilla, vaikka parhaani yritän tehdäkin. Viimeisenä tutustuttiin muihin perus asioihin, työkaluihin ja ilmoittauduttiin jo kursseillekin.

Samassa ohjelmassa opiskelelevat olivat hieman nuorempia kuin ajattelinheidän olevan, mutta tutustuin jo aika moneen mukavan tuntuiseen luokkakaveriin. Ihan vanhinkaan en porukassa onneksi ollut. Toivottavasti bileiden väliin jättäminen ei jätä minua kaikkien ryhmien ulkopuolelle, mutta nyt ei intressi riitä ihan kaikkeen.  Mieluummin vietän vielä muutaman vapaapäivän muiden bilettäessä ja osallistun sitten vain oman koulutusohjelmani perehdytystilaisuuteen ja käyn kuuntelemassa filosofi Esa Saarisen motivaatioluennon torstaina.

Tämän päivän olen käyttänyt perehtymällä eilen saatuun materiaaliin ja tekemällä opintosuunnitelman tulevalle vuodelle ja hahmotelmaa jo seuraavillekin. Yritän suorittaa 3 kuuden opintopisteen kurssia ensimmäisen jakson aikana ennen lokakuun loppua ja lisäksi 1:n toisessa jaksossa - joka on siis aivan lasketun ajan molemmin puolin. Jälkimmäisen jakson aikana oleva kurssi on pakollinen kurssi henkilöstöjohtamisesta, jonka ajattelin pystyväni suorittamaan melko helposti pohjatiedoillani - olenhan suorittanut henkilöstöjohtamisen perusopinnot jo Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Koulutuskoordinaattorikin oli sitä mieltä, että kannattaa yrittää; minulla on kuitenkin melko hyvä syy jättää kurssi kesken, jos näin on käydäkseen. Ehkä opettajan kanssa saa jopa sovittua jotakin erityistehtäviä, joilla saan suoritettua osuudet, jotka jäävät kesken.

Ensi keväällekin suunnittelin muutaman kirjakurssin suorittamista. Aika sitten näyttää, onko niihin kiinnostusta (ja aikaa) vai ei. Olen vielä tällä hetkellä ilmoittautunut poissaolevaksi ensi keväänä, mutta jotenkin tuntuu, että kaikki mitä saisi tehtyä, olisi sitten alta pois joltakin myöhemmältä ajalta. Kauppatieteiden maisterin tutkintoon vaaditaan 120 opintopisteen verran kursseja, joista 30+6 tulee opinnäytetyöstä. Lisäksi minulle oli merkitty täydentäviä opintoja kuuden opintopisteen kurssin verran. Jos saan tehtyä tämän lukukauden aikana nuo suunnittelemani opinnot, olisi minulla jäljellä 90 seuraaville vuosille. Melko paljon vielä, mutta ei stressiä. Ehtiihän tuon..

Kaiken kaikkiaan on kuitenkin vaan todella hyvä fiilis alkaneesta koulusta. Tavoitteita on viime vuosina ollut paljon ja niiden saavuttaminen on edistynyt niin hitaasti, ja nyt viimein asiat ovat lähteneet loksahtelemaan paikoilleen useimmilla rintamilla. Tuntuu hyvältä!

Potkuttelua

Potkuttelua tuntuu jo päivittäin. Yleensä potkuja tuntuu alavatsassa, ja pientä kutittelua ylävatsan sivuilla. Yhtenä päivänä näin jopa potkun mahan päälle asti. Yleensä, kun laitan käden vatsalleni potkuttelujen alkaessa, lopettaa Jantteri saman tien. Samoin Matin laittaessa kätensä vatsalleni. Piilottelee koijari. Matin vuoksi harmittaa, koska minä saan niin paljon lähemmin ja useammin kokea tämän onnen, mutta Matti ei ole saanut edes yhtä potkua.

Eilen kuitenkin olin uinnin jälkeen saunassa, kädet jo valmiiksi hyvin muodostuneen vatsani ympärillä kämmenet alavatsan päällä ja tunsin potkun. Onnistuisikohan? Painoin sormillani kolmesti - ja sain vastaukseksi potkun. Painoin uudestaan, ja tunsin uuden potkun. Mikä tunne, meillä on ihan oma leikki eikä pikkuinen alkanut heti kuurupiiloa kanssani. Ehkä ujostelu loppuu ja Mattikin saa pian jo oman osansa näistä onnenpotkuista.

The vaunuhankinta

Hankinnoista ehkä tärkein tai ainakin tähän asti eniten päänvaivaa aiheuttanein on nyt tehty. Kävimme pari viikkoa sitten ensimmäisen kerran kierroksella yhdistelmavaunuliikkeissä tutkailemass tarjontaa. Meillä kriteereinä valintaa tehdessä olivat näppärästi kasaan ja kokoon, pieni koko ja kevyt ja näppärä työntää, hyvä alakori ja mahdollisuus kaukalon kiinnittämiseen runkoon.

Minun listoillani ennen kierrosta kärjessä olivat Teutoniat, mutta hyvin pian ne kuitenkin karsiutuivat melko ison kokonsa puolesta jonnekin taka-alalle. Ennakkoon Briot eivät taasen olleet korkealla minun arvioissani, mutta hieman yllättävästikin molemmat niihin tykästyimme, tokihan hieman eri malleihin eli mies Go- ja minä Smile -malliin. Eihän asioista liian helppoja voi tehdä.

Kotiin tultuani alkoi uudelleen näiden kahden vertailu, mihin hintaan ja mistä, saako käytettynä ja millaisia, entäpäs Saksa tai Englanti. Nopeasti totesin eron Smile ja Go -mallien välillä, toinen on täydennettävissä lisäosilla tarpeen mukaan ja toinen ei, ja vaikka Smilessä oli minun parempana pitämäni ilmakumirenkaat, nousi Go kuitenkin suosikin asemaan myös minun listoillani. Työntelytarve on kuitenkin lähinnä asfaltilla ja lumella. Näitä ei kuitenkaan saanut Saksasta ollenkaan halvemmalla kuin Suomesta ja Englannissa olivat ilmeisesti lopettaneet Brion myynnin kokonaan. Palasin siis Suomen tarjontaan. Totesin myös, että vaikka mielelläni ostaisin ratasosan käytettynä, onhan se kallein osa ostosta, on käytetyssä yksi huono puoli. Vuoden 2013 runko on uudistettu niin, että siihen voi vaihtaa lumirenkaat kääntyvien eturenkaiden tilalle. Vanhempaan runkoon tämä ei ole mahdollista. Talvivauva meille on tulossa ja en halua minulla olevan mitään sellaista typerää perustetta hyvien vaunulenkkien väliin jättämiseen kuin huonot renkaat vaunuissa. Mahdollisesti noita lumirenkaita emme tule edes tarvitsemaan, mutta minusta oli kuitenkin hyvä, että se optio on olemassa.

Pari viikkoa olen nyt siis verrannut hintoja siellä ja täällä ja löysinkin Lekmeriltä nämä yhdistelmänä varsin erinomaisella 40% alennuksella. Lekmerin vaunuissa oli vain yksi huono puoli: niitä sai vain valkoisella rungolla ja sinisellä kankaalla. Ei sillä sinänsä ole väliä, mutta mietin kuitenkin, että jos näitä yrittää saada myytyä eteenpäin jossakin vaiheessa, on huomattavasti helpompaa myydä jokin neutraalimpi väri. Lisäksi rupesin hannaamaan; voiko yhden tutustumiskerran jälkeen tehdä näin kalliin päätöksen. Peruutin jo siis yhtä painallusta ennen kaupat Lekmeriltä, ja sovimme vielä toisesta tutustumiskerrasta vaunuihin ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Valitsin vielä toiseksi vaihtoehdoksi Brio:lle Britaxin vaunut, joita olimme viimeksi väsyksissämme testanneet nopeasti edellisen kierroksemme loppuvaiheessa. Ne olisivat hieman halvemmat, mahdollisesti, kuin nuo Briot.

Perjantaina kävimme liikkeessä työntelemässä, vääntelemässä, kasaamassa ja vertaamassa näiden kahden valmistajan vaunuja vielä kertaalleen. Britaxit vaunut vaikuttivat ihan hyviltä, mutta pienet asiat saivat kuitenkin edelleen kääntämään katseemme kohti Brioja. Isompi tavarakori ja ehkä astetta tukevampi tuntuma olivat ehkä pääasiat päätöstä tehdessä. Huh. Meillä on päätös, nyt vain vielä vertailemaan hintoja ja tarjouksia ja tekemään lopullinen hankinta.

Tänä aamuna huomasin ilokseni, että Huuto.netissä on myynnissä Brio Go:hun musta kova vaunukoppa vuodelta 2012 käypäiseen 49€ hintaan, ja nouto olisi riittävän läheltä Espoosta. Lisäksi Ozbaby.fi myi ratasosaa 10% alennuksella. Nopea vertailu saamiimme tarjouksiin, ja kyllä. Tämä me otetaan.

Meille tulee siis tällainen musta vaunukoppa (kunhan sen noudamme Espoosta ja se vastaa ilmoitusta):

 

Ja tällainen musta runko ja harmaa ratasosa (ilmainen toimitus muutaman päivän toimitusajalla):

 

Kuvat: Brio.net

 

Vaunujen valintaan vaikutti myös se, että niihin saa laadukkaat turvakaukalot adaptereilla kiinni. Emme vielä tehneet kaukalohankintaa, mutta nyt kun on vaunut, voimme vain odotella, josko haluamamme kaukalo tulee jossakin vastaan sopivaan hintaan.

 

Tästä se lähtee. Hurjalta tuntuu, mutta jostakin se on liikkeelle lähdettävä, ja en halua jättää kovinkaan paljoa hankinnoista tulevalle syksylle. Koulun käynti alkaa syyskuun alussa, ja siinä on jo varmasti ihan riittävästi ajateltavaa ilman sitäkin, että olisi käytettävä aikaa vielä kaikkien tarvikkeiden hankkimiseen. Nyt on isoin päätös alta pois. Toivottavasti ne ovat siis niin hyvät kuin miltä ne tuntuivat kaupassa.

Ompeluksia

Viime viikonlopun kaappien läpikäynneistä tuli vastaan myös vähälle käytölle jäänyt kylpytakki. Kylpytakki on ihanan pehmeää materiaalia, ja heti tuli mieleeni, että voisiko takista tuunata jotakin pienelle. Ja kun ajatuksen saa päähänsä, on sitä päästävä toteuttamaan välittömästi. En muistanut edes kuvata takkia ennen kuin se oli jo kohdannut saksieni kanssa.

Takakappaleesta ja osasta etuhelmaa tuli pieni huppupyyhe, aikaa meni puoli tuntia:

 

Huppupyyhe voi olla hieman nafti leveydeltään, mutta ihan pienelle se on varmaan ihan käyttökelpoinen. Katsotaan.

 

Olin jo heittämässä loput takista roskiin, mutta muutinkin sitten mieleni - ehkä niistä jotakin vielä saisi aikaiseksi. Onneksi tein näin, koska eilen tuli postissa Ottobrelta erikseen tilaamani lehti, jossa on unipussin kaava. Mallasin heti kaapeista löytyviä kankaita, ja kappas: värithän sopi aika kivasti yhteen. Tässä siis tuotos eiliseltä:

 

 

Etukappaleen yläosa ja organzanauha kylpytakista, etukappaleen alaosa ja takakappale kaapista löytynyttä flanellia ja vuori trikoon jämäpala näkyviltä osin ja loppuvuori mustasta trikoosta. Kauhean tyytyväinen olen lopputulokseen, varsinkin, kun samalla tuli hyötykäyttöön jo jonkin aikaa kaapissa maanneita kankaita. Tässä on pikkuisen toivottavasti hyvä ja lämmin talvella nukkua.

 

Malli oli unipussissa sen verran kiva, ja toisaalta helppo toteuttaa, että taidan tehdä tällaisen myös kummipoikanökkösen vastasyntyneelle pikkusiskolle, toki hieman kevyemmästä materiaalista kesävauvalle.