Pesän rakentamista

Pesän rakennustarve nostaa selkeästi päätään. Viime viikonlopun vietin järjestelemällä kaappeja ja ottamalla sivuun tavaraa, josta haluan eroon. Kirpputoreilla olen alkanut käymään kerran viikossa etsimässä Jantterille pieniä vaatteita ja kestovaippoja, ja mahdollisesti muutakin tarpeellista tavaraa. Samaa tahtia on eroon pääsemistä odottavien tavaroiden kasa on kasvanut siihen malliin, että kohta olisi aika minunkin ottaa joko pöytä omien tavaroiden myymistä varten, tai sitten käyttää yksi päivä jollakin ulkokirpputorilla tavaroita myyden. Mukavasti kaappeihin onkin jo tullut vapaata tilaa, mutta kaappeja on vielä paljon läpikäymättäkin ja varastoon en ole eksynyt vielä ollenkaan. Syksyllä on ainakin yksi isompi päiväkirpputoripäivä tarjolla Porvoossa Uusimaan parkkipaikalla, ja sinne ajattelin mennä myymään. Myyntipäivästä ylijääneet tavarat lahjoitan sitten jollekin kirpputorille, jotka käyttävät ne toivottavasti johonkin hyvään tarkoitukseen.

Otin kaapista pois samalla vauhdilla myös kaikki omat vaatteet, jotka eivät enää mahdu. Melkoinen henkarikasahan sieltä vapautui, mutta surullisen vähän sinne kyllä jäi käyttövaatteita.

 

Ajattelin kuitenkin, että poistan suruttaa sieltä kaikki vaatteet, jotka eivät mahdu, ja palautan käytettävyysseulasta läpipäässeitä sinne yksi kerrallaan, kun sen aika joskus koittaa. Tuleepahan viimein putsattua kaapista vaatteet, joita ei oikeasti käytä. Mikö ihme siinä onkin, että luopuminen on joidenkin asioiden kohdalla todella vaikeaa?

Onnekseni olen kuitenkin joitakin asioita säilytellyt. Kaappien kätköistä löytyi joskus lahjaksi saatu Nalle Puh -kello ja joitakin minun vanhoja lasisia leluja / koristeita, jotka kiikutin huoneeseen odottamaan jatkoa. En voinut kuitenkaan vastustaa kiusausta ja laitoin kellon jo paikoilleen.

 

 Kaapeista löytyi myös kaksi vanhaa Nalle Puh taulua, jotka rakas ystäväni Kaisa oli minulle piirtänyt joskus viime vuosituhannen puolella. Otin taulujen kehykset käsittelyyni kaappiin jääneen maalinjämän avulla, ja kehyksien kuivuttua vielä muutaman päivän ajan, laitan nekin odottamaan oikeaa paikkaa, johon ne sitten voisi huoneessa ripustaa.

 

Tämä on todella mukavaa touhua, en malttaisi odottaa tulevaa viikonloppua, jotta voin jatkaa kaappien parissa!

Rakenneultra 20+0

Kuten kaikki raskaudessa, myös rakenneultraa ehti odottamaan. Odottamisen syynä oli pääasiassa se, että halusimme tottakai varmistaa, että kaikki etenee niin kuin pitääkin.

Rakenneultrassa käydään yllättävän ja ilahduttavan tarkasti kaikki rakenteet läpi. Minut yllätti se, että ultrassä tarkastellaan kaikki sydämen kammiot, eteiset ja tarkastetaan sydämen valtimot, aortta ja keuhkovaltimo, aivoista todetaan aivojen puoliskot ja pikkuaivot, ja tarkastetaan sisäelimet ja niiden sijainnit. Tottakai hoitaja otti lisäksi mitat päästä ja käsien ja jalkojen isoista luista kokoarviota varten. Nilkat tarkastettiin ja samalla näimme iloisen helminauhan verran pieniä varpaita, joista ei tosin voinut todeta vielä, onko pikkuinen perinyt äitinsä lehtivarpaita. Suvussamme on siis paljon henkilöitä, joilla on joko kaksi tai kolme varvasta yhdessä, eli varpaissa on siis omat luunsa, mutta iho yhdistää varpaat, joillakin enemmän, joillakin vähemmän. Minulla on 2 ison varpaan viereistä varvasta melko ylhäältä yhdessä ja kolmaskin hieman.  Tämä erikoisuus kun ei ole aiheuttanut vuosien mittaan muuta haittaa kuin että en voi harkita varvassukkia tai -kenkiä, mutta on sen sijaan saanut aikaiseksi monet naurut, voisin ilahtuneena jakaa eteenpäin tämän pikkumutaation. Ja koska vakavista aortoista, pikkuaivoista ja sisäelimistä päästiin jo lehtivarpaisiin, voinen jo paljastaa, että kaikki oli edennyt aivan kuin pitääkin ja pikkuisemme painaa jo 340g +-50g.

Toisaalta malttamattomuutta aiheutti se, että kovasti halusimme jo tietää, kumpaa sorttia siellä mahassa on kasvamassa. Minulla on ollut kovasti poikaolo. Mies arveli tyttöä, mutta sanoi sen mitä molemmat olemme koko ajan ajatelleet; kumpi tahansa on tervetullut meille. Muut ovat vahvasti arvelleet meille olevan tulossa tytön. Joka kerta jonkun sanoessa, että ihan selvä tyttö, minä ajattelin mielessäni, että eipäs muuten ole. Mitään en sanonut ääneen, koska olin kuitenkin nähnyt myös tyttöunia. Vaikka värikoodausta ei tästä eteenpäin olekaan tarkoitus tehdä, halusimme tietää kumpi tulee ihan sillä, että asia muuttuisi vielä konkreettisemmaksi. Meille tulee pieni tyttö tai meille tulee pieni poika. Ultrassa sydämen tutkimisen jälkeen matkasimme alaspäin ja ajattelinkin nähneeni jotakin. Ensimmäistä kertaa kun olemme pappia kyydissä, en halunnut sanoa mitään ääneen, vaan kysyin hoitajalta, että näkyykös siellä jotakin muutakin. Otimme vielä paremman kuvakulman ja siellähän ne oli: kivespussit. Meille tulee pieni poika!

Olen niin onnellinen, että kaikki on edennyt hienosti. Nyt tiedämme, että mahassani kasvaa meidän pieni poikamme, joka tulee mullistamaan maailmamme aivan päälaelleen. Hän on jo nyt mullistanut, mutta minkä vaikutuksen hän sitten tekeekään, kun hän viimein - oikeasti - saapuu ulos maailmaan.

Rakenneultran myötä siirryimme samalla raskaudessa sen laskennallisen puolivälin ohi. Tässä kaikessa on vielä niin paljon sulateltavaa, että on varmasti ihan hyvä, että loppuun on vielä aikaa. Nyt voimme alkaa tekemään isompia hankintoja, ja jatkaa niiden pienempien tekemistä. Jantterin huonetta voi alkaa hiljalleen laittamaan ja tekemään silläkin lailla asiaan konkreettisemmaksi.

Hui. Tämä on hurjaa!

Minä kasvatankin kartanoa

Saldo kohtaamisista eri ihmisten kanssa tällä viikolla:

Työkaveri: "Onneksi olkoon, milloinkas sinulla onkaan laskettu aika?"
Minä: "Marraskuussa."
Työkaveri: "Herranen aika, miten sinä OLETKIN noin VALTAVA?".

Naapuri 1: "Milloin teidän perheenlisäys on syntymässä?"
Minä: "Marraskuun lopulla olisi tulossa."
... Naapuri 1: "Oo-kei. Oletkos ihan varma, että siellä on vaan yksi tulossa?"

Naapuri 2: "Milläs viikolla sinä oletkaan, 30mikä?"
Minä: "19"
Naapuri 2: "Jaa. Niin. Minun tyttäreni laitettiin viikolla yhdeksän tutkimuksiin, kun hänellä oli jo niin iso maha. Kaksosethan siellä oli tulossa."

Naapuri 3:" Ihan selvä tyttö. Niinhän ne sanoo, että tyttö vie äidiltä kaikki muodot."

Juu. Onhan se. Iso maha. Iso maha, josta ollut jotenkin tosi ylpeä, kun viimein tähän on päästy. Tämä nyt ei kuitenkaan tunnu kauhean mukavalta.

Tänään on rv 19+5.

Avuton

Tänään oli pikästä aikaa neuvola. Olen viikolla 17+6 ja vaikka tiedän, että voi mennä vielä viikkoja, ennen kuin tunnen varmasti potkuja ja liikkeitä, on minua hieman alkanut ahdistaa muiden marraskuussa vauvaa odottavien ryhmässä kertomukset siitä, kuinka on seurattu vatsan päältä liikkeitä ja tunnusteltu käsin potkuja. Ja jotkut tuntevat omat ovulaationsa. Miten minä en tunne, kuinka 16 senttinen pienokaisemme liikkuu?

Kaikki on edennyt ihan hienosti. Maha kasvaa, ja olo on hyvä. Mutta ajoittain huoli nostaa päätään; onko kaikki hyvin? Onhan kaikki hyvin?

Tänään neuvolassa sydänäänien löytäminen kesti pitkään. Jonkin aikaa odottelimme, ja neuvolan täti oli etsiessään kannustava. Kertoi, kuinka yleensä vauvat majailevat oikealla puolella. Ei löydy oikealta. Siirrytään vasemmalle, poikkeus vahvistaa säännön, sanoo täti. Alkaa jo ahdistamaan, mutta vielä hetken olen reipas. Pyörittää doppleria mahan päällä ja alkaa jo ahdistamaan kunnolla. Entä jos lyhyet huolestuneisuuteni ovatkin olleet aiheellisia? Kiertää ja tutkii, ja ei löydy, nyt alkaa jo itkettämään. Mies tulee viereeni ja ottaa kädestä. Silloin viimein löytyy maailman helpottavin ääni. Vahva syke, ja pienemme halusi vain leikkiä kuurupiiloa. Minua ei tökitä. Menen piiloon. Pitkään ei viihtynyt kuunneltavana, vaan jatkoi kuperkeikkojen heittämistä muualla päin vielä tilavaa yksiötään. Kuulemme vielä muutaman viuhahduksen, mutta leikit oli jo käynnissä.

Kuinka avuttomaksi voikaan tuntea olonsa. Miten voimattomaksi, avuttomaksi ja kykenemättömäksi tilanteessa, jossa voit vain toivoa kaiken olevan hyvin. Että pieni voisi hyvin ja jatkaisi kasvuaan ja kehittymistään nyt ja edelleen.

Kävelimme neuvolasta pois käsi kädessä. Pieni ihminen, kasva sinä vain, ja jatka leikkiäsi. Me tehdään parhaamme, että sinulla olisi kaikki hyvin. Ja potki välillä oikein kovasti, jotta tietäisimme jo piakkoin sinulla olevan kaiken hyvin.

Askartelujen sävyttämä viikonloppu

Viikonloppu meni mukavasti. Perjantaina kaivelin mieheni riemuksi esille askartelulaatikkoni ja levitin papereita ja kaiken maailman tilpehööriä olohuoneen pöydälle. Tarkoituksenani oli tehdä hääkortti mieheni siskolle, synttärikortti kummipojallemme ja rippikortti kummitytöllemme. Hääkortti oli tällä kertaa helpoin toteuttaa, koska laatikoitteni kätköistä löytyi Papermanian Strictly Party -sarjan kauniita papereita ja decoupage-setti. Olisihan laatikoistani varmasti löytynyt myös kummilasten kortteihin ihan tarpeeksi materiaalia, mutta koska kaksipuoleinen teippi sekä kohotarratyynytkin olivat vähissä, oli vähintäänkin aiheellista suunnata lauantaina kaupoille.

Heitin siin lauantaina Matin aamuun töihin ja sain näin auton käyttööni mukavaa ostospäivää varten. Puoliltapäivin lähdin suuntaamaan kohti Variston Sinelliä suunnitelmanani käyttää (edes) tällä kertaa malttia - koko kauppaa ei ole joka kerta tarpeen tyhjentää.. Sinelliä on mukavaa kiertää, vaikka ei olekaan tarkoitus ostaa paljoa, sieltä saa aina uusia idoita kortteja varten. Valmiita rippikortteja tutkaillessani sainkin idean, kuinka lähden kummitytön kortin toteuttamaan. Tällä kertaa suunnitelmani lisäksi piti, ja ostin vain nuo puuttuvat tarrat ja teipit, sekä muutaman arkin Papermanian Wellington -sarjan Die cuts -kuvia kotona olevien paperien seuraksi kummipojan korttia ajatellen sekä metallisia ristiriipuksia kummitytön korttiin.

Koska olin selvinnyt ensimmäisestä kaupasta tuhlaamatta liikaa, lähdin vielä Porttipoiston Ikeaan kierrokselle. Uudet Ikean keittiöt kiinnostavat kovasti, vaikka tiedänkin, että lähiaikoina ei kovasta toiveesta huolimatta ole varaa lähteä keittiön päivitystä toteuttamaan. Lisäksi halusin - ihan ensimmäistä kertaa - pysähtyä lasten osastolla ja tutkia rauhassa sen tarjontaa. Luulen, että meillä mennään Ikean pinnasänky ja hoitopöytä -vaihtoehdoilla. Vauvan huoneessa on jo Ikean Hemnes-kalusteita, joten Sundvik-sarjassa on väriin sopivia huonekaluja, jotka vastaavat meidän tarpeita - tai niin ainakin luulen. Mutta niillä ei ole vielä kiire. Kierros Ikeassa oli kanssa ihan mukava, ja jatkoin edelleen samaa pihistelylinjaani: matkaan lähti vain uudet pannunaluset ja kassalla ostosten loppusumma oli tasan 5€. Vielä oli aikaa ja jaksamista lyhyeen kirpparikierrokseen Ikean kulmalla, joten suuntasin tutustumaan Lanttila-kirpputoriin.

Kirpputoreilla en ole hirveästi aiemmin kierrellyt, mutta lastenvaatteita ja -tarvikkeita niissä on takuulla hyviä ja käypäiseen hintaan,  ja olenkin nyt aktivoitunut sillä saralla. Lanttila vaikuttaa ihan siistiltä paikalta, mutta familycenter mainoksesta huolimatta ei vauvanvaatteita ole ihan hirveästi tarjolla. Hinnatkin olivat Porvoon vastaaviin verrattuna hieman kalliimmat. Pariltä pöydältä matkaani kuitenkin lähti ruskean sävyisiä pieniä vaatteita sekä kestovaippatarpeita. Tarjonnan ollessa minulle vähemmän kiinnostavaa ja toisaalta nälän alkaessa kurnimaan vatsan pohjassa päätin kierrokseni lyhyeen ja suuntasin kotiin. Olihan tässä jo yhdelle päivälle ihan riittävästi kiertelyä. Pyykkitouhujakin pitäisi, ja kokeilla mitä Sinellin ostoksista saisi aikaiseksi.

Sunnuntaina olikin hyvä keli, joten kävimme miehen kanssa lenkillä. Kulmillemme ollaan aloittamassa pienen kaupan rakentamista, joten kovasti kiinnostaa mihin kohtaan se tulee. Lenkillä emme vielä päässeet asiasta yhteisymmärrykseen, mutta nettiuutisen perusteella se tulee aivan meidän lähelle, parin sadan metrin päähän. Tästä ei voi olla muuta kuin tyytyväinen - aloittaisivat vaan jo sen rakentamisen. Lenkin ja suihkun jälkeen olikin hyvä vielä grillata yhdessä, ennen kuin mies lähti yöhön töihin. Tällä kertaa valmiiksi maustetut naudanpihvit eivät olleet nappivalinta, mutta onneksi maissit ja salaatti olivat ihan hyviä, ja kyllähän tuossa nälkä lähti. Lupasin, että askartelutarvikkeet häviävät pöydältä seuraavaan päivään mennessä, joten illan suunnitelma oli selvä. Nyt on saatava valmiiksi kummilasten kortit. Ja kun materiaalit on kohdillaan, on lopputuloskin helppoa saada aikaiseksi. Tässä vielä lopuksi kuvia viikonlopun aikaansaannoksista:

Hääkortti Matin siskolle miehineen 

Rippikortti kummitytölle

(ylemmässä kuvassa liikaa keltaisuutta)

Synttärikortti kummipojalle

Ja pari ekstraa

Yökyöpeli

Klo 2:58 Herään vessaan, ja palaan  nopeasti takaisin sänkyyn. Yritän jatkaa unia, ei onnistu. Ikkuna on auki ja linnut ovat jo aloittaneet aamulaulunsa. Yksi sinnikäs laulaa rytmikkäästi, twiiuu-twiiuu-twiiuu-twiiuu, tauko, toisto, tauko, toisto. Se pureutuu tajuntaan. Ajatukset alkaa pyöriä, mutta yritän rentoutua; kuulostellaanpas, josko oikein rentoutuessa, ja jos laitan käden kummun päälle, tuntisin jo jotakin liikkeita. Nyt on kuitenkin jo rv 15, voisihan sitä hiljalleen jotakin tuntea. Ja kun oikein keskittyy, niin voihan sitä melkein jotakin kuvitella tuntevansa. Twiiuu-twiiuu-twiiuu-twiiuu. Minäpäs laitan tuon ikkunan pienemmälle. Onpas tuo mieskin levittäytynut, ja peittonsakin se on potkinut lattialle, nostetaanpas. Klo 3:13 No niin, uusi yritys, kun on hiljaisempaa. Syvä hengitys, hyvä asento, noin. Ajatukset pyörii, selkäpiissä tuntuu ikävä tunne, epävarmuusselkäranka. Viime viikko töissä, ei-ei-ei, nyt nukutaan, eikä ajatella töitä: 100, 99, 98, onkohan minulla nälkä? Viime viikko töissä.. Huoh. Minäpä kirjoitan ajatukseni auki, syön banaanin ja jogurtin ja yritän sen jälkeen uudelleen.

Klo 3:33 Siis viime viikko töissä. Mahakumpu on kasvanut jo melko isoksi. Helteet ovat saapuneet ja äitiysvaatteeni ovat enemmänkin vähän lämpimämpien kelien vaatteita. Päätin siis, että nyt loppuu piilottelu, ja tulen kaapista ulos. Pois isot paidat ja päälle naapurilta lainaksi saadut leggarit ja äitiysfarkkuhame yhdistettynä pitkään hihattomaan toppiin ja ohueen neuletakkiin, jotka eivät peittele kumpua mitenkään. Iloinen asiahan tämä on. Molempien vanhemmille on viimein kerrottu ja vaikka on vielä hyviä ystäviä, joita uutiset eivät ole tavoittaneet, on vain helpompaa jo töissäkin ja joillekin naapureille kertoa myös. Monet olivat noteeranneet jo kasvaneen vatsan, mutta on joukossa niitäkin, joille uutinen tulee silminnähden yllätyksenä.

Töissä tämä on kuitenkin tuonut eteensä toistuvasti ihmettelevän katseen; eikös sinun kouluun pitänyt.. Juu-u, minä lähden kyllä kouluun, ja ehdin, jos vain olo pysyy hyvänä, suorittamaan joitakin opintoja ensimmäisen jakson aikana ennen kuin jään äitiyslomalle. "Jaa, vai sellainen kuvio", ja tunnen kuinka kysyjän mielessä raksuttaa, onkohan käynyt vahinko? Ja mielessäni mietin: "Tämä ei ole vahinko! Tätä on toivottu jo pitkään, ja olin jo niin väsynyt toivomiseen, että hain myös siksi kouluun, jotta saisin muutakin ajateltavaa!" Ja vastaan: "Niin, kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, mutta katsotaan nyt, miten tämä tästä lähtee etenemään." En minä halua kertoa viime vuodesta, hoidoista ja niiden raskaudesta kaikille, mutta vahingoksi en halua ihmettämme luultavan. Matti on samassa firmassa ja tiedän, että hän ei halua kaikista asioista tiedettävän, ja ihmisethän puhuu. Mutta ei tätä vahingoksi saa luulla. Yritän antaa siis rivien välistä ymmärtää sen toiveen viime vuosilta, puhun suunnitelmasta A ja B ja kuinka tämä on positiivinen ongelma. Naiivina tuntuvat pitävän.

Ei minulla ole harhakuvitelmia siitä, että raskauden viimeinen kolmannes ja vauvan ensimmäiset vuodet olisivat  ruusuilla tanssimista ja helppoa kuin heinän teko. Ja että opintojen suorittamisen saa yhdistettyä helposti lapsenhoitoon. Tai että rahatilanne tulisi olemaan tulevina vuosina ehtä hyvä kuin se nyt on ollut. Takuulla on raskasta ja kaikkiin pieniinkin asioihin vaan menee aikaa moninkertaisesti enemmän. "Onkohan tuo nyt viisasta?" kysyi joku. No ei varmaan ole, mutta yritetään. Yrittänyttä ei laiteta. Mutta ihan selväähän on kumpi on etusijalla.

Ärsyttää. Miksi tämä vaivaa minua niin paljon? Sinänsä sillä ei ole mitään väliä, mitä ihmiset meistä ajattelevat. Tuntuu kuitenkin, että olen kertonut ehkä liikaa. Siksi selkäpiissä on ikävä tunne. Haluan ihmisten tietävän, että joskus asiat eivät ole helppoja, mutta en halua siitä joutua suorasanaisesti puhumaan. En oikein haluaisi enää kertoa kenelläkään uudelle töissä, ja toivon, että uutinen lähtee leviämään ihan itsestään nyt, kun monelle on jo kerrottu. Ei tarvitsisi itse selittää niin paljoa. Vaikka mukavaakin niitä uutisia on kertoa, jos vastaanotto ei herätä omituisia katseita ja huonoja kysymyksiä. Vastaanottavassa päässä on myös takuulla sellaisia, joille uutisen vastaanottaminen ei ole helpointa. Myös siksi haluaisin, että tämä nyt saavuttaisi nopeasti kaikkien sellaisten korvat, joiden se nyt tarvitsee kuulla, niin voi keskustella ihmisten kanssa edelleen  muistakin asioista.

Selkäpiin ikävä tunne alkaa kirjoittamisen myötä kuitenkin hiljalleen helpottaa. Kokonaan solmu ei ole lähtenyt avautumaan, mutta ehkä se siitä. Banaani ja jogurtti toisaalta eivät poistaneet nälkääni  kokonaan. Täällä on valoisaa ja kaunista kuin vain kesäaamuna ennen viittä voi olla. Klo 4:41 Haen kirjan, ja menen vielä leivän tekoon alakertaan, ja koitan sen jälkeen nukkua vielä hetken. Jokohan linnut ovat saaneet aamutoimensa tehtyä ja lentäneet kohti aikaisia matoja?

Viime viikoilta

Viime viikkoina asiat ovat edenneet ihan mallikkaasti. Ensin kävimme viikko sitten maanantaina niskaturvotusultrassa, jossa kaikki oli hienosti. Ultrassa paljastui ensin nukkuva pieni, ja hoitaja sai rauhassa mittailla perusmittoja, kun vauva oli ihan paikoillaan. Sykettä kuunneltiin, ja 160 kertaa minuutissa siellä pienen sydän pamppaili. Mitta päästä peppuun oli kokonaista 64mm, mutta koko mitallaan se meidän sydäntä sulatti. Jotta niskaturvotus saatiin mitattua, piti hoitajan hylskytellä pikkuinen liikkeelle, ja pitkän houkuttelun jälkeen hän heräsikin, kääntyi, hypähteli ja asettui toiseen asentoon. Niskaturvotus oli 1,9mm, johon hoitaja tuntui olevan ihan tyytyväinen. Luetteli kaiken mitä hän näki, kehui sopusuhtaiseksi ja että kaikki on kehittymässä ihan ajallaan. Veriseulan ja tutkimusten perusteella lähetetään sitten kotiin tulokset downriskistä, jotka saimmekin sitten parin päivän päästä ultrasta. Kirjeen mukaan kohonnutta riskiä ei ole, ja jatkotutkimuksiin ei ole aihetta.

Pari päivää ultrasta olikin sitten jo neuvolalääkärikäynti, ja sieltä ei oikeastaan mitään mainittavaa olekaan. Käynnillä käytiin läpi lähinnä elämäntavat ja suositeltiin ihan maalaisjärjelläkin pääteltäviä asioita jatkoa ajatellen, kuunneltiin vielä sykkeet ja toivotettiin mukavaa odotusta. Hienoa kuitenkin on, että näitä käyntejä on tasaisin väliajoin, jotta asioista saa keskustella ammattilaisten kanssa.

Koska asiat olivat ultrassa hyvin, uskalsin kertoa yrityksemme henkilöstökonsultille uudesta tilanteesta liittyen opintovapaaseen. Hän onnitteli lämpimästi ja sovimme alustavasti, että teemme opintovapaasopimuksen ensi syyskuun alusta lokakuun loppupuolelle, ja sen jälkeen jään suoraan äitiysvapaalle. Koska opintovapaasopimus on määräaikainen, hän uskoi, että olen myös oikeutettu työehtosopimuksessamme luvattuun kolmen kuun täyteen palkkaan äitiysvapaan alussa. Tämä oli positiivinen yllätys. Opintovapaa kestää nyt alle 2 kuukautta, joten ennakkoon maksettavaan aikuisopintorahaan en sen sijaan en ole oikeutettu, vaan minun pitäää hakea se jälkikäteen soviteltuna. Se on hienoinen takaisku, rahanmenoa luultavasti tuossa vaiheessa on, mutta ei voi mitään. Nyt vielä toivotaan, että olo jatkuu syksyyn asti hyvänä, vauva voi hyvin, ja jaksan jotakin opintoja suorittaa tuon opintovapaan ja ensimmäisen jakson aikana.

Nyt, kun np-ultran rajapyykki on kunnialla ohitettu, olikin aika lähteä viimein kertomaan uutiset myös minun vanhemmilleni. Lähdin perjantaina töistä jo aiemmin, jotta olisimme hyvissä ajoin Jyväskylässä. Oli mukavaa päästä viimein kertomaan uutisista ilahtuneille tuleville isovanhemmille, ja isäni sanoikin, että olivat he jo näitä uutisia odotelleet. Asiasta ei nyt niin suoraan keskusteltu, mutta annoin kyllä ymmärtää, että uutiset olivat hyvin odotetut myös meille. Olen pidättäytynyt viime viikkoina kertomasta uutisia enemmille ystäville, joita emme ole nähneet tai kuulleet ennen kuin tieto saavutti perheeni. Ei ole tuntunut oikealta kertoa ensin muualla, ennen omia vanhempia. Nyt alan siis hiljalleen soitella myös sellaisille ystäville, jotka eivät ole vielä asiasta kuulleet. Ja onhan siinä hieno syy myös kuulla heidän kuulumisiaan.

Ulkona paistaa aurinko ja taidan siirtyä sinne hyvä kirjan ja mehujäätelön kanssa nauttimaan lämpimistä.